Danny, Erika Vikman ja Heini Ikonen Torvikopla Big Bandin solisteiksi

Suomalaisen musiikin kestosuosikki Danny nousee Torvikopla Big Bandin solistina Tampereen Pakkahuoneen lavalle perjantaina 1.4.2016. Aprillipäivän ainutlaatuisessa konsertissa vanhaa tosiaankin laitetaan uuteen uskoon, kun 25-vuotissynttäreitään viettävä Torvikopla tuunaa kotimaisista iskelmistä bigband-jazzia.

Dannyn lisäksi konsertissa kuullaan myös muita valovoimaisia artisteja. UMK-voittaja Sandhjankin taustajoukoissa laulava Heini Ikonen tuo soul-äänellään uutta raikasta sävyä tunnettuihin hitteihin. Tangoprinsessa Erika Vikman puolestaan vie muun muassa Reino Helismaan Rakovalkealla -kappaleen salsaksi.

Vierailevien tähtiartistien lisäksi Pakkahuoneella kuullaan tietysti myös Torvikoplan omaa solistia, lukuisissa pop- rock- ja funkyhtyeissä vaikuttavaa Jari Latva-Teikaria.

Torvikopla Big Bandin taiteellinen johtaja Antti Karvonen on innoissaan konsertin monipuolisesta artistikattauksesta sekä kappaleiden sovittajien oivaltavista tulkinnoista. ”On hieno kuulla, kuinka sovittajilta ja solisteilta löytyy rohkeutta sekoittaa eri musiikkityylejä”, Karvonen iloitsee.

Torvikopla on tamperelainen big band, jonka musiikissa yhdistyvät nuorten soittajien energisyys ja 1930-luvun suurten jazzorkesterien glamour. Yli 20-henkisessä jazzorkesterissa erilaiset puhallinsoittimet muodostavat hienon akustisen soundin ja dynamiikan, jota tukee komppisoitinten tiukka syke.

Torvikoplan soittajat ovat pääosin Tampereen yliopistojen opiskelijoita. Suurin osa soittajista on aktiiviharrastajia, mutta joukkoon mahtuu myös musiikin ammattilaisia ja muusikoksi opiskelevia.

Torvikopla Big Band Iskee sävelmiä
Solisteina: Danny, Erika Vikman, Heini Ikonen ja Jari Latva-Teikari.
Tullikamarin Pakkahuoneella (Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere)
Perjantaina 1.4.2016
Warm-up 20:00 (Duo MILA), Showtime 21:00. Ikäraja: K-18.
Liput 20/10 euroa (sis. narikan), www.tiketti.fi, www.lippu.fi

Tervetuloa juhlimaan kanssamme!
» Tapahtuman tiedot Facebookissa

 

Hanki liput Torvikopla Big Bandin 25v-juhlakeikalle kätevästi Tiketistä!
Osta liput Tiketistä!
Osta liput Lippupisteestä
Osta liput Lippupisteestä!

Torvikopla_25v_Julistekuva_800x524_logot_FINAL