Torvikopla Big Band iskee sävelmiä

Torvikopla_25v_karuselli_Juliste-1-uusi2

Aprillipäivänä 1.4.2016 Torvikopla Big Band tuo uuteen valoon tunnettuja suomalaisia iskusävelmiä aina 50-luvulta asti. Konsertissa kuultavat kotimaiset klassikot saavat Torvikoplan käsittelyssä uuden, raikkaan sävyn, jossa yhdistyy big band -musiikin tyylikäs charmi ja tunnettujen hittien mukaansatempaava vetovoima. Torvikopla Big Band on soinut jo 25 vuotta ilosta ja intohimosta musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.

Kopla_Pakkis-2014_pysty_med-res_1000px

Torvikopla Big Band Pakkahuoneella 2014

Ison jazz-bändin ilmaisuvoiman myötä muun muassa Vesivehmaan jenkka muuttuu funkiksi ja Reino Helismaan Rakovalkealla salsaksi. Esitettävät sovitukset ovat suomalaisten jazz-sovittajien, kuten Markku Rinta-Pollarin ja Petri Juutilaisen käsialaa. Torvikopla Big Bandin solistina Pakkahuoneen lavalle nousee suomalaisen musiikin kestosuosikki, laulajalegenda Danny.

Dannyn lisäksi konsertissa kuullaan myös muita valovoimaisia artisteja. UMK-voittaja Sandhjankin taustajoukoissa laulava Heini Ikonen tuo soul-äänellään uutta raikasta sävyä tunnettuihin hitteihin. Tangoprinsessa Erika Vikman puolestaan vie muun muassa Rakovalkealla-kappaleen salsaksi.

Vierailevien tähtiartistien lisäksi Pakkahuoneella kuullaan tietysti myös Torvikoplan omaa solistia, lukuisissa pop- rock- ja funkyhtyeissä vaikuttavaa Jari Latva-­Teikaria.

Torvikopla Big Bandin taiteellinen johtaja Antti Karvonen on innoissaan konsertin monipuolisesta artistikattauksesta sekä kappaleiden sovittajien oivaltavista tulkinnoista. ”On hieno kuulla, kuinka sovittajilta ja solisteilta löytyy rohkeutta sekoittaa eri musiikkityylejä”, Karvonen iloitsee.

Taiteellinen johtaja Antti Karvonen kuvailee tulevaa iskusävelmäkonserttia seuraavanlaisesti:

”Kun aloimme pohtia oikeaa teemaa juhlistamaan Torvikoplan mittavaa 25-vuotista taivalta, olimme kaikki yhtä mieltä, että jotain perinteistä halutaan. Alkuun pyörittelimme ideaa perinteisestä swingkonsertista, mutta melko pian esiin nousi idea suomalaisista iskusävelmistä. Meillä oli jo kokemusta mahtavasta projektista taivuttaa manserock bigbandjazziksi, joten miksi pelätä iskelmää!

Nyt ei olla tekemässä ikivihreiden yhteislaulukonserttia, vaan tuodaan rohkeasti suomalaisten rakastamat iskusävelmät tähän päivään ja tehdään se Torvikoplalle tutulla tavalla. Energisellä meiningillä, uudella twistillä, big band -perinteitä kunnioittaen.”

Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Torvikopla Big Band iskee sävelmiä

Perjantaina 1.4.2016
Tullikamarin Pakkahuoneella (Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere)

Solisteina:
DANNY
ERIKA VIKMAN
HEINI IKONEN
JARI LATVA-TEIKARI

Lavan lämmittelee: Duo MILA

Ovet: klo 19:30, Warm-up: klo 20, Showtime: klo 21
Ikäraja K-18.

Liput: 20 €; opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät: 10 €

» Tapahtuman tiedot Facebookissa

Hanki liput Torvikopla Big Bandin 25v-juhlakeikalle kätevästi Tiketistä!
Osta liput Tiketistä!
Osta liput Lippupisteestä
Osta liput Lippupisteestä!

Konsertti+hotellipaketti kätevästi Scandicilta:
Hotellimajoituspakettien myyntiaika päättyi 16.3.2016.
» Lisätietoja Scandicin sivuilta

Tuuliviiri – Torvikopla Big Band feat. Danny (tallenne Iskee Sävelmiä -konsertista 1.4.2016):

Mediassa:

» Aamulehden Moro-liite: Reportaashi: Torvikopla laulattaa Dannya, voita Morolta liput juhlakonserttiin 10.3.2016

Tiedotteet:

Suomalaisen musiikin kestosuosikki Danny nousee Torvikopla Big Bandin solistina Tampereen Pakkahuoneen lavalle perjantaina 1.4.2016. Aprillipäivän ainutlaatuisessa konsertissa vanhaa tosiaankin laitetaan uuteen uskoon, kun 25-vuotissynttäreitään viettävä Torvikopla tuunaa kotimaisista iskelmistä bigband-jazzia.

Dannyn lisäksi konsertissa kuullaan myös muita valovoimaisia artisteja. UMK-voittaja Sandhjankin taustajoukoissa laulava Heini Ikonen tuo soul-äänellään uutta raikasta sävyä tunnettuihin hitteihin. Tangoprinsessa Erika Vikman puolestaan vie muun muassa Reino Helismaan Rakovalkealla -kappaleen salsaksi.

Vierailevien tähtiartistien lisäksi Pakkahuoneella kuullaan tietysti myös Torvikoplan omaa solistia, lukuisissa pop- rock- ja funkyhtyeissä vaikuttavaa Jari Latva-Teikaria.

Torvikopla Big Bandin taiteellinen johtaja Antti Karvonen on innoissaan konsertin monipuolisesta artistikattauksesta sekä kappaleiden sovittajien oivaltavista tulkinnoista. ”On hieno kuulla, kuinka sovittajilta ja solisteilta löytyy rohkeutta sekoittaa eri musiikkityylejä”, Karvonen iloitsee.

Torvikopla on tamperelainen big band, jonka musiikissa yhdistyvät nuorten soittajien energisyys ja 1930-luvun suurten jazzorkesterien glamour. Yli 20-henkisessä jazzorkesterissa erilaiset puhallinsoittimet muodostavat hienon akustisen soundin ja dynamiikan, jota tukee komppisoitinten tiukka syke.

Torvikoplan soittajat ovat pääosin Tampereen yliopistojen opiskelijoita. Suurin osa soittajista on aktiiviharrastajia, mutta joukkoon mahtuu myös musiikin ammattilaisia ja muusikoksi opiskelevia.

Torvikopla Big Band Iskee sävelmiä
Solisteina: Danny, Erika Vikman, Heini Ikonen ja Jari Latva-Teikari.
Tullikamarin Pakkahuoneella (Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere)
Perjantaina 1.4.2016
Warm-up 20:00 (Duo MILA), Showtime 21:00. Ikäraja: K-18.
Liput 20/10 euroa (sis. narikan), www.tiketti.fi, www.lippu.fi

Tervetuloa juhlimaan kanssamme!
» Tapahtuman tiedot Facebookissa

 

Hanki liput Torvikopla Big Bandin 25v-juhlakeikalle kätevästi Tiketistä!
Osta liput Tiketistä!
Osta liput Lippupisteestä
Osta liput Lippupisteestä!

Torvikopla_25v_Julistekuva_800x524_logot_FINAL

Aprillipäivänä 2016 Torvikopla Big Band tuo uuteen valoon tunnettuja suomalaisia iskusävelmiä aina 50-luvulta asti. Konsertissa kuultavat kotimaiset klassikot saavat Torvikoplan käsittelyssä uuden, raikkaan sävyn, jossa yhdistyy big band -musiikin tyylikäs charmi ja tunnettujen hittien mukaansatempaava vetovoima. Torvikopla Big Band on soinut jo 25 vuotta ilosta ja intohimosta musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.

Ison jazz-bändin ilmaisuvoiman myötä muun muassa Vesivehmaan jenkka muuttuu funkiksi ja Reino Helismaan Rakovalkealla salsaksi. Esitettävät sovitukset ovat suomalaisten jazz-sovittajien, kuten Markku Rinta-Pollarin ja Petri Juutilaisen käsialaa. Konsertin solistit julkistetaan tammikuussa 2016.

Torvikoplan taiteellinen johtaja Antti Karvonen kuvailee tulevaa iskusävelmäkonserttia seuraavanlaisesti:

”Kun aloimme pohtia oikeaa teemaa juhlistamaan Torvikoplan mittavaa 25-vuotista taivalta, olimme kaikki yhtä mieltä, että jotain perinteistä halutaan. Alkuun pyörittelimme ideaa perinteisestä swingkonsertista, mutta melko pian esiin nousi idea suomalaisista iskusävelmistä. Meillä oli jo kokemusta mahtavasta projektista taivuttaa manserock bigbandjazziksi, joten miksi pelätä iskelmää!

Nyt ei olla tekemässä ikivihreiden yhteislaulukonserttia, vaan tuodaan rohkeasti suomalaisten rakastamat iskusävelmät tähän päivään ja tehdään se Torvikoplalle tutulla tavalla. Energisellä meiningillä, uudella twistillä, big band -perinteitä kunnioittaen.”

Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Torvikopla Big Band iskee sävelmiä
Perjantaina 1.4.2016 
Tullikamarin Pakkahuoneella (Tullikamarin aukio, 33100 Tampere)
Ovet klo 19:00
Ikäraja K-18.

» Tapahtuman tiedot Facebookissa

HUOM! Torvikoplan Sika säkissä -joulukampanjan ajan myydään ennakkoliput keikalle ale-hintaan: vain 16/10 € Tiketissä ja Lippupisteessä. Tarjoushinta on voimassa loppiaiseen 6.1.2016 asti. Tässäpä hyvä joululahjavinkki!

Hanki liput Torvikopla Big Bandin 25v-juhlakeikalle kätevästi Tiketistä!
Osta liput Tiketistä!
Osta liput Lippupisteestä
Osta liput Lippupisteestä!

Kopla_Pakkis-2014_pysty_med-res_1000px